Jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe on melkein kuin häät. Siihen kuuluu jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä.

Vanhaa Niinistöllä oli paljonkin: Yhtenäisen suomalaisuuden korostaminen me-muotoiluilla. Sekä kotimaan että ulkopolitiikan käsitteleminen; tällä kertaa korostuivat ulkosuhteet ja maailmanpolitiikka, erityisesti Venäjä. Kiistiöiden esittäminen selviöinä: suomalaisten vapaus, turvallisuus ja hyvinvointi; yhteiskunnallinen eheys; yhteinen hyvä. Ja niin edelleen. Nämä eivät todellakaan ole itsestään selviä kaikille suomalaisille.

Lainattuakin oli. Tällä kertaa Niinistö viittasi niin Mao Zedongin Pieneen punaiseen kirjaan (valta kasvaa kiväärin piipussa), Liisa Jaakonsaareen (Liisan lista) kuin puheenjohtaja Junckeriinkin. Myös äänestäjien ajatuksia ja kyllästymistä tuotiin kaikkitietävästi esiin. Lopussa nostettiin framille veteraani Hannes Hynönen ja vanhan kansa viisaus: muistelee mukavat, mutta tietää ikävät. Jumalaakaan ei unohdettu.

Lainattuna voi toki pitää sitäkin, miten Niinistö käsitteli esille nostamiaan teemoja. Ulkopoliittisissa muotoiluissa nousee mieleen muistumia ainakin Paasikiven (geopolitiikka), Kekkosen ja Halosen puheenparresta (me-muotojen korostaminen). Edeltäjiään (ehkä lukuun ottamatta Ahtisaarta) selvemmin Niinistö lukee selväsanaisesti Suomen lännen leiriin. Aiemmista presidenteistä esimerkiksi Kekkonen näki Suomen pikemminkin idän ja lännen välissä, sillan- ja rauhanrakentajana. Merkittävä linjaus tämä tässä traditiossa: tasavallan presidentti ei yritäkään väistellä lännen ja Venäjän vastakkainaseattelua. Pikemminkin hän tulee korostaneeksi sitä.

Samalla Niinistö ottaa vahvasti kantaa sen puolesta, että Suomen puolustus on turvattava. Hän vetoaa tuntuvien lisäpanostusten puolesta. Suomen on siis satsattava asevarusteluun? Kovaa puhetta. Tiukka kannanotto. Ei puhettakaan liennytyksestä eikä aseiden takomisesta auroiksi.

Tuttu ja lainattua on myös tässä muotoilussa: Sanomattakin on selvää, että jäsenyyttä on aina mahdollista hakea, jos niin haluamme. Kun politiikassa sanotaan jonkin olevan sanomattakin selvää, sen yleensä on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Tarkoittaako mahdollisuudesta ja halustamme puhuminen sitä, että tässä luonnollistetaan ajatusta jäsenyyden hakemisen kannatettavuudesta? Tässä Niinistö vertautuu arvoituksellisuudessaan lähinn fundeeraaja Koivistoon.

Kekkonen tuli mieleen niistä kohdista, joissa Niinistö asettuu yläpuoliseksi asioiden (paremmin) tietäjäksi, äänestäjien tuntojen tulkiksi sekä kansalaisten ja päättäjien opastajaksi, jopa velvoittajaksi: meidän on toimintamme ja tavoitteemme asetettava; tavallisen suomalaisen asenne ratkaisee; Jos aidosti halutaan vaikuttaa, nyt pitää esittää, että tästä meille tärkeästä edusta me luovumme, mistä Te?; Kannustan päättäjiä olemaan rohkeita myös omiensa edessä. Ja niin edelleen.

Sinistäkin puheessa oli. Huovismaisen sinisiä ajatuksia: lämpeminen kylmäsi; rakennuskompleksi vailla kivijalkaa; mittaa muilta odottamansa siihen, mitä itse tekee. Sinivalkoista suomalaisuuttakin toki tuotiin esiin: Suomi varmistaa olemisesensa; Suomi on ollut vastuullinen.

Hyvissä häissä on jotain uuttakin. Mutta oliko Niinistön uudenvuodenpuheessa mitään uutta?

Uutta oli kokonaisuus. Niinistö on löytänyt äänensä ja tyylinsä ja sovittanut sen oivasti uudenvuodenpuheiden 1935 alkaneeseen traditioon.

Niinistön tyyli on kiinnostava sekoitus tuttua ja turvallista sekä outoa ja yllättävää. Hän ei tyydy summaamaan sitä, mitä on tapahtunut. Hän ei pitäydy valtansa rajoissa, siis ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

Unilukkari herättelee myös talous- ja sisäpolitiikassa. Hän ojentaa ja nuhtelee niin päättäjiä kuin äänestäjiäkin. Hän sanoo, että puheista pitäisi siirtyä tekoihin, mutta tekee itse puheillaan poliittisia tekoja. Ottaa sanoillaan sellaista valtaa, mitä laki ei hänelle varsinaisesti anna. Joku voisi sanoa, että ylittää valtaoikeutensa.

Kenen etuja Niinistö ajaa? Tietysti Suomen etua, jota toisaalta on mahdoton ajaa, koska sellaista ei ole. Erityisesti köyhää kansaa varmaankin kismittävät puheet siitä, että eduista on luovuttava. Eiköhän niistä ole jo luovuttu riittävästi, he purnaavat. Eivätkä aivan syyttä, luulisin. Ehkäpä eduistaluopumiskohta onkin osoitettu erityisesti työmarkkinajärjestöille. Tämä teema on ollut esillä kaikissa Niinistön aiemmissakin uudenvuodenpuheissa.

Presidentti Niinistön piikikästä paremmintietäjänroolia talouspolittisessa keskustelussa ja yleisemin sisäpolitiikassa on aiemmin lähinnä kiitelty. Harva näkee ongelmaa siinä, että Niinistö ottaa voimakkaasti kantaa asioihin, jotka eivät hänelle suoranaisesti kuulu. Tässä taas yksi maan tapa, jonka hiljaisesti hyväksymme. Jota peräti ihailemme.

Veimme presidentiltä valtaoikeuksia, mutta emme puhevaltaa. Valloista suurinta?



Linkit

Suuret puheet -sarjan jakso uudenvuodenpuheista. http://areena.yle.fi/radio/1297143


Puhe 1.1.2015, Tasavallan presidentin kanslia.
http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=319058&nodeid=44809&contentlan=1&culture=fi-FI