Sipilän 54 sekuntia katupartioiden parissa

Katupartiot ja erityisesti rasistiset katupartiot kuohuttavat. Ministerit tuntuvat olevan niistä eri mieltä. Myös kansaa kysymys jakaa. Odotetaan pääministerin ns. ulostuloa...

Mitä asiaan sanoo pääministeri Sipilä? Tässä karkeasti litteroituna Ylen 54 sekuntia kestänyt haastattelupätkä:

Toimittaja: ... Oisin tähän liittyen kysyny vielä katupartioista, mikä on teidän kantanne niihin?

Sipilä: No kyllä lähtökohtasesti poliisi pitää järjestyksen... ee maassa... se on se-selvä-selvä asia.

Toimittaja: Eli sisäministerin ei pitäisi nostaa tätä asiaa esille poliisin kanssa erikseen?

Sipilä: Ee... (yskähdys) no... tää katupartiotoiminta niin... ee... mitä se sitten käytännössä tarkottaa kyllähän jokainen arjessa ymmärtää sen että jos laps-lapsia ee kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai-tai niin-niin edespäin... Tää nyt ehkä on saanu Suomessa vähän... ylisuuret mittasuhteet tämä tämä keskustelu.

Toimittaja: Eli näihin katupartioihmisiin ei pitäisi suhtautua myöskään ennakkoluuloisesti?

Sipilä: No... tietenki se on se että mitä ne katopartiot tekee että et-et poliisivaltuuksia ei voi ottaa tietenkään... ee kansalaispartiot käsiinsä, se on selvä asia.

Ensimmäisessä repliikissään Sipilä ei vastaa kysymykseen suoraan. Häneltä kysytään mielipidettä katupartioista, ja hän vastaa, että lähtökohtaisesti poliisi pitää järjestyksen maassa. Tämän voi tulkita niin, että Sipilä ei pidä hyvänä sitä, että katupartiot ottavat poliisin järjestystehtäviä hoitaakseen. Tosin adverbi lähtökohtasesti vähän syö tämän lausuman ehdottomuutta: ehkä jossain tilanteessa tai jotkut muutkin toimijat voivat ottaa poliisin tehtäviä itselleen.

Myöskään toisessa repliikissä Sipilä ei vastaa kysymykseen. Hän alkaa epävarmana ajatella ääneen, mitä katupartiotoiminta käytännössä tarkoittaa. Hän yhdistää sen siihen, miten lapsia kuljetetaan kouluun ja harrastuksiin. Tässä hän käyttää suostuttelevaa Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää -lausetta: ikään kuin asia olisi kaikille päivänselvää, tai ainakin sen pitäisi olla. Ilmeisesti Sipilä tässä tarkoittaa katupartiotoiminnalla sitä, miten arjessa (joka näyttäytyy kaikille samanlaisena) vanhemmat kyydittävät lapsia vuorotellen eri paikkoihin.

Sipilä siis määrittelee katupartiotoimintaa tyystin toisella tavalla kuin kysyjä ja asiasta jo pitkään keskustellut suuri yleisö. Yleiskielessä partio viittaa vahvasti sotilaallisissa tai muissa määrätehtävissä (esim. poliisin tehtävissä) liikkuviin ryhmiin (tai erikseen partiolaisiin ja partioliikkeeseen).

Toisen repliikin lopuksi Sipilä ottaa kantaa asiasta käytyyn keskusteluun ja arvoi, että se on liiallista. Vähän ylisuuret mittasuhteet tarkoittanee tässä sitä, että asia tai ilmiö on puhujan mielestä pienempi ja vähäarvoisempi kuin siitä käytävä keskustelu. Tällainen totena esitettävä arvio voidaan tulkita myös kuulijoita opastavana. Jos keskustelu on ylisuurta, sitä voisi pienentää.

Kolmannessa repliikissä Sipilä käyttää kaksi kertaa suostutteluadverbia tietenkin. Hän toistaa samaa viestiä kuin ensimmäisessä repliikissä: poliisivaltuudet kuuluvat vain poliiseille. Samalla hän tulee myöntäneeksi, että jonkinlainen katupartiointi on mahdollista. Hyväksyttävyys riippuu siitä, mitä katupartiot tekevät. Repliikin lopussa on kiinnostava uudelleennimeäminen: Sipilä puhuu katupartioiden asemesta kansalaispartioista. Tässä korostuu se, että partioissa on kyse ihmisistä, kansalaisista.

Mutta millaisia oikein ovat ikään kuin sotilaalliset kansalaispartiot? Ei ihme, että moni yhdistää katupartioinnin ajatuksissaan esimerkiksi natsi-Saksaan ja kokee tällaisen toiminnan lisäävän turvattomuutta.

Kokonaisuutena haastattelupätkä sisältää pääministerin puheesta tuttua puhekielisyyttä ja ehkä tavallista enemmän ee-tyyppistä (tai öö-tyyppistä) äännähtelyä, mikä kielii epävarmuudesta ja siitä, että puhuja ottaa näin itselleen miettimisaikaa. Erityisesti toisessa repliikissä on pari kertaa takeltelua, mikä kertonee hermostuneisuudesta. Kohdan sisältökin on useimmille kuulijoille yllättävä, ehkä puhujalle itselleenkin.

Selvää kantaa varsinaiseen puheenaiheeseen eli katupartioihin emme tällä kertaa pääministeriltä saa. Emmekä varsinkaan rasistisiksi väitettyihin katupartioihin.

Se, että puhuja kääntää keskustelun varsinaisesta asiasta pois ottamalla kantaa asiasta käydyn keskustelun laatuun, on politiikassa hyvin tyypillinen puolustautumisstrategia. Keskustelua keskustelusta. Jos itse asiasta ei halua kertoa kantaansa, parempi kääntää huomio muualle. Samasta välttelevästä strategiasta kielii myös se, että pääministeri ei varsinaisesti vastaa hänelle esitettyihin suoriin kysymyksiin.

Niinistö ja itsestään syntyvät ongelmat

Sauli Niinistö otti uudenvuodenpuheessaan 2016 kantaa turvapaikanhakijakeskusteluun. Ensin hän puhui pakolaisista valtavana väenmääränä sekä siitä, miten maailmasta tulijoita olisi määrätön määrä ja kykymme kantaa huolta heistä rajallinen. Hän yhtyi Ruotsin pääministerin arvioon: olemme olleet naiiveja. Vain suurimmassa hädässä olevia voimme auttaa, vähän pienempää hätää kärsiville ei apua anneta.

Kuvaus painotti määriä (jotka esitettiin itsestään selvästi suurina), suomalaisten naiiviutta ja tilanteen vaikeutta suomalaisten näkökulmasta, ei niinkään tulijoiden hädän näkökulmasta. Tämän jälkeen Niinistö siirtyikin Suomeen:

Meilläkin on syntynyt ongelmia. Olen itse vanhan opin juristi, silloisen lain mukaan polttopullo rakennukseen, jossa saattoi olla ihmisiä, oli nimikkeeltään murhapoltto ja sitä se on minulle vieläkin. Raskas rikos. Niin kuin on pakolaisiin kohdistuva vaino tai vihan lietsonta. Liian paljon sellaista on tapahtunut.

Yhtäältä hän puhuu polttopulloiskuihin ja muuhun vainoon viitaten raskaasta rikoksesta. Toisaalta hän ei puhu vainoajista eikä rikollisista suoraan. Ongelmia on syntynyt kuin itsestään. Polttopulloiskuja, vainoa ja vihan lietsontaa on tapahtunut. Kuin ilman ihmisten tahtoa tai tarkoituksia?

Olisi tämän varmaan kirkkaamminkin voinut sanoa? Ehkä olisi jopa voinut selväsanaisesti osoittaa, että tällainen peli ei Suomessa vetele? Että rasismia, vihapuhetta ja muita vihatekoja ei suvaita?

Ei yhtään suoraa moitteen tai kehoituksen sanaa näille vainoajille ja vihaajille. Ei. Sen sijaan heti perään puhetta tulijoista. Eikä tämä puhe enää kerro itsestään tapahtumisesta tai syntymisestä:

Kaikki tulijatkaan eivät ole hyvin aikein. Joillakin on terrorismitaustaa ja jotkut tekevät muuta pahaa. Muutaman harvan taustat ja teot luovat aiheetonta epäluuloa kaikkia maahantulijoita kohtaan.

Huomio kiinnitetään siis niihin harvoihin tulijoihin, jotka tekevät pahaa. Entä muut tulijat, suurin osa tulijoista? Mitä heistä voisi sanoa? Jatkossa kaikki pahantekijät ovatkin puhujalla nipussa, ja viranomaisen kannalta katsottuna samanarvoisia:

On pahantekijä sitten kantasuomalainen tai maahantulija, on viranomaisten kerrottava avoimesti teoista ja niiden seurauksista.  Se hillitsee tunnekuohuja ja leikkaa siivet rajuimmilta huhuilta.

Viranomainen näyttäytyy tässä kohdassa tekojen raportoijana. Eikö viranomainen voi muuta tehdä, kuin kertoa, mitä on tapahtunut? Eikö pitäisi lujasti puuttua asioihin? Eikö viranomainen esimerkiksi ole toimija, joka estää laittomuuksia tapahtumasta?

Seuraa puhetta ääri-ilmiöistä, ja kuulijoita rauhoitellaan. Nyt kyse on puhujan uskomuksesta, ei toivosta eikä varsinkaan tiedosta:

Ääri-ilmiöt ovat huolestuttaneet meitä. Uskon kuitenkin vakaasti, että suomalaiset eivät joukolla tunne vetoa ääriajatteluun.

Entäpä jos puhujan usko onkin perusteeton? Pitäisikö tätä vetoa ääriajatteluun käsitellä jotenkin? Pitäisikö sen seurauksiin varautua? Mitä mieltä on presidentti? Kuinka paljon vihapuhetta ja muita vihatekoja vielä tarvitaan, että voitaisiin alkaa puhua joukkoilmiöstä?

Osion lopuksi maahanmuutto näytetään Suomen ongelmana ja haasteena, josta voidaan selvitä. Vielä muistutetaan Niinistön lempilapsesta, maan tavasta. Tulijoille sälytetään tuttuun tapaan velvollisuus noudattaa sitä.

Viittaan vielä vanhaan sanontaan, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, nimittäin – maassa maan tavalla. Maahanmuutto ei koskaan voi tarkoittaa sitä, että keskeiset arvomme, demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet, kyseenalaistetaan.

Tietenkin tämän voisi tulkita hyväntahtoisesti niinkin, että tässä presidentti ojentaa myös vainojia, meitä kantasuomalaisia, rasisteja ja muita. Mutta eiköhän vain tämä ole suunnattu, kuten tavallista, tulijoille opiksi ja ojennukseksi.

Menepä suomalaisia neuvomaan! Meillehän vain... tapahtuu asioita.