Sipilä vei kieliherruuden Soinilta

Hallitusneuvotteluiden edetessä julkisuudessa on alettu entistä enemmän keskustella puheenjohtaja Juha Sipilän kielenkäytöstä. Kielijuttuja on välillä jopa enemmän ja näyttävämmin kuin juttuja vaikkapa kipeistä sopeutustoimista.

Sipilällä on nyt vaaleihin ja puolueen suuruuteen perustuva muodollinen valta-asema hallituksenmuodostajana. Tätäkin merkittävämpää on, että hänellä on hallussaan myös toisenlainen, ehkäpä olennaisin valta.

Sipilä on prosessikaavioineen, koreineen ja iterointeineen sekä vatulointeineen ja jappasemisineen ynnä Pessimisti ei pety -aforismeineen ottanut itselleen ylivoimaisen kielellisen ilmaherruuden. Hän mitä ilmeisimmin määrittelee sekä puheenaiheet että keskusteluissa käytettävän kielen. Tietoisesti tai tahtomattaan hän on onnistunut kiinnittämään julkisuuden innostuneen huomion prosesseihin ja niistä puhumisen tapoihin; tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että kriittisiä arvioita hallitusneuvotteluiden sisältökysymyksistä kuuluu vähemmän. Meiltä kriitikoilta on viety parhaat aseet.

Kiinnostavaa kyllä, Sipilän kielenkäytöstä keskusteltiin jo ennen vaaleja. Silloin arvuuteltiin aika kriittisestikin hänen ruotsin- ja englannintaitojaan. Toisin on nyt. Nyt puhutaan hänen suomen kielen taidostaan. Ja puhutaan ylistävästi!

Arvioni mukaan Sipilän kielenkäyttö takasi keskustalle mainion vaalituloksen. Toki monia muitakin selittäviä tekijöitä on, mutta mitä jos keskustaa olisi vaalitaistossa johtanut vaikkapa Antti Rinteen tapainen (sinänsä sympaattinen ja aidonoloinen) mörkö? Kuka nyt vetäisikään hallitusneuvotteluja?

Sipilä on olemuksellaan ja kielenkäytöllään rakentanut itselleen ja osittain samalla myös puolueelleen identiteetin, joka vetoaa moniin suomalaisiin. Ainakin niin, että suurin osa suomalaisista nyt (hiljaa) hyväksyy Sipilän ja samalla keskustan toimet. Odotukset ovat korkealla. Köyhimmiltäkin varmaan viedään, mutta köyhien puolustajatkin tuntuvat olevan kyykyssä.

Sipilän puheista välittyvät rehellisyys, luotettavuus ja asiallisuus. Sekä ja ehkä ennen kaikkea luontevuus, aitous. Kun Sipilä avaa suunsa, tuntuu kuin sanat putoilisivat paikoilleen kuin itsestään, pakottamatta. Ei saunan lauteilla suunniteltuja väkinäisiä iskulauseita (Soini), ei imagokonsulttien kanssa viilattua yltiöpositiivisen yli-ihmisen virnuilua (Stubb). Ei kuiskaajaa taustalla, ei avustajaa puuteroimassa kiiltävää otsaa.

Tämä Sipilä on tämmöinen tavallinen oululainen insinöörismies, joka hoitelee asialliset hommat (näyttöä on myös yrityspuolelta) ja muutenkin on oma itsensä. Nikkaroi autotallissa kakkaroita, vaikka pankkitili pullistelee. Perususkovainen perheenisä, jonka kasvoilla häilähtelee syvä suru pojan kuolemasta. Uskaltaa käyttää persoonapronominia minä (vrt. Rinteen porukka päättää). Puhuu aina asiallisesti, kuuntelee, vastailee kysymyksiin. Käyttää pitkälti perusasiallista yleispuhekieltä ja maustaa sitä sopivasti äidinkielellään, murteellaan eli oululaisilla vatuloinneilla, sekä matemaattiseen ja siten myös talousasioiden osaamiseen viittaavilla iteroinneilla.

Sipilän sanoissa on voimaa ja valtaa. Pian niitä toistelevat ihastuneina jo S-ryhmän pienemmätkin ässät, Alexander Stubb ja Timo Soini.

Kun kielellistä tai retorista ilmaherruutta aletaan tarkemmin tutkia, asiaa kannattaa lähestyä myös tuon mainitsemani identiteetin näkökulmasta. Niin erikoiskielten (esim. iterointi) kuin murteidenkin (esim. vatulointi) käyttäminen rakentaa käyttäjälleen tietynlaista persoonallisuutta, yksilöllistä identiteettiä. Meillähän on jo historiasta esimerkkejä siitä, miten poliitikot käyttävät murrettaan oman identiteettinsä rakentamisessa (esim. Juha Mieto, Riitta Uosukainen).

Jos haluaa perusteellisemmin ymmärtää kielen ja identiteetin suhdetta, kannattaa tutustua esimerkiksi professori Harri Mantilan artikkeliin Murre ja identiteetti. Julkisuuden henkilöiden identiteetti voi olla joko tietoisesti tai tiedostetummin rakennettua. Voimakkaimmillaan ja vaikuttavimmillaan identiteetti on silloin, kun se näyttäytyy ei-rakennettuna. Luonnollisena.

Siinä missä vaikkapa Timo Soini rakentaa hyvin tietoisesti identiteettiään ja puolueensa identiteettiä sellaisten hokemien kuin kansa, suomalaisuus ja Suomen etu varaan, Juha Sipilän identiteetti tuntuu luonnollisesti rakentuneelta. Luonnollisuutta on vaikea vastustaa. Siinä keskustan menestymisen salaisuus.

Pahinta mitä keskustalle voi nyt tapahtua on se, että puolue kutsuu imagokonsultit kylään. Ja jos imagokonsultteja on jo käytetty, haluaisin tietää, keitä he ovat. Valtavan hienoa työtä ovat tehneet! Toisaalta. Jos Sipilän identiteetti onkin feikki, huh-huh. Voi Suomea. Voi meitä. Voi kieltä.