Sokli on tärkeä, totesi Arhinmäki

Luin itälappilaisesta Koti-Lappi lehdestä, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli vieraillut Kemijärvellä. Soklistakin oli tietenkin ollut puhetta. Jutun luettuani en ollut ihan varma, mikä puolueen kanta Soklin kaivoksen rakentamisasiassa on.

Niinpä panin asiasta kysymyksen Twitteriin ja sain vastauksenkin. Keskustelu tässä:

  Vesa Heikkinen ‏ ‏@tosentti 18. helmikuuta "#Sokli on tärkeä", sanoo @paavoarhinmaki Koti-Lappi lehdessä 18.2. Onko @vasemmisto kaivoksen rakentamisen kannalla? #katastrofierämaassa

Paavo Arhinmäki ‏@paavoarhinmaki 18. helmikuuta

@tosentti @vasemmisto Kyllä, mutta se edellyttää, että ympäristöasiat ovat kunnossa (kuten myös sanoin toimittajalle, toivottavasti jutussa)

 

Vesa Heikkinen ‏@tosentti

@paavoarhinmaki @vasemmisto On se jutussa. Mutta totuus on, että hoidetaan ympäristöasiat miten tahansa, se karu luonto jokineen tuhoutuu.

En nyt ota kantaa puolesta ja vastaan -väittelyyn, en edes jaksa kerrata vastapuolten argumentteja. Kirjoitin asiasta Hiidenkivi-lehteen jo 2010, lukekaa sieltä: Lisää lauluja siirtomaa-Suomesta.

Olen siis jyrkästi Soklin kaivoksen rakentamista vastaan. Kyllä siihen on järkiperustelujakin, mutta erityisesti tunne on vahva. Soklin seutu Nuorttijokineen, Tulppiojokineen, Ainijärvineen, Värriötuntureineen, Keminhaaroineen ja niin edelleen on minulle tuttu ja rakas.

Muistan takavuosilta kesiä, jolloin Nuorttijoen veteen ei tarvinnut lisätä kahvinporoja. Oli tarpeeksi sakeaa muutenkin. Soklissa koerikastettiin.

Ympäristöasiat ovat Soklin kairassa nyt melkoisen hyvässä kunnossa, varsinkin kun Metsähallitus on joutunut rajoittamaan hakkuunsa Urho Kekkosen kansallispuiston ulkopuolelle. Mutta kaikki on toisin, jos kaivos rakennetaan.

Sen verran ymmärrän luonnosta ja kaivoksista minäkin, että voin sanoa tämän varmasti: Jos sinne kaivos rakennetaan, ympäristöasioita ei ole mahdollista hoitaa kunnolla. Kaivos tarkoittaa jokien kääntämistä, soiden muuttamista jätealtaiksi ja niin edelleen ja niin edelleen. Miten siinä hoidat ympäristöasiat sitten?

Koko ajatus kaivoksen rakentamisesta Soklin kaltaiseen karuun ja arkaan erämaahan on mieletön. Kaivoshankkeessa ei voi olla kyse muusta kuin siitä, että lyhytnäköinen rahanahneus on tehnyt kaivoksen kannattajat sokeiksi. Mammonan kiilto on sumentanut järjen valon.

Vasemmistoliiton päättäjät varmaankin ajattelevat hyväntahtoisesti ja -uskoisesti, että Soklista tulee työtä, toimeentuloa, verorahoja ja muuta mammonaa alueen köyhille kunnille. Tämä on suurta-suurta typeryyttä: Sokli voi kyllä tuoda ja tuokin työtä ja toimeentuloa nyt ja aina, jos sen annetaan olla rauhassa. Matkailu, porotalous, muut luontaiselinkeinot. Vaikkapa paikallinen historia ja kulttuuri, alueen tarinaperinne. Satsataan niihin! Soklilla on paljon annettavaa meille kaikille, kunhan ymmärrämme sen arvon oikein.

Kaivos voi tuottaa hetken, kenelle tuottaakaan. Mutta mitä se tekee muille elinkeinoille ja alueen luonnolle? Syvät pitkään märkivät haavat.

Ja, mikä tärkeintä, loppujen lopuksi Soklilla on arvoa sellaisenaan. Ei se kaipaa minua puolustajakseen, ei se kaipaa itseään puolustavia argumentteja.

Soklista ei ole kultakaivokseksi, ei edes fosfaatti- eikä uraanikaivokseksi. Se on helmi. Annetaan sen kimmeltää entisessä rauhassaan.

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma

Perussuomalaiset julkaisivat jokin aika sitten maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa. Olen lukenut sitä ja esitän alla joitakin kohtia analyysistani.

Ohjelmaa on syytetty muun muassa valheelliseksi, perustuslain vastaiseksi ja rasistiseksi. Kaikki nämä ovat tulkinnanvaraisia asioita, joista on mahdoton esittää yhtä totuutta.

Analyysini perusteella on kuitenkin selvää, että mainituista arvioista on ainakin syytä keskustella lisää, varsinkin kun näyttää siltä, että maahanmuutosta ja samalla ehkä rasismista tehdään taas yhtä tulevien eduskuntavaalien keskeisistä teemoista. Rasismissa on pohjimmiltaan kyse meistä ja muista, hyvästä ja pahasta. Mustavalkoisesta vastakkainasettelusta. Stereotypioiden ja muiden ennakkoluulojen vahvistamisesta ja niiden mukaan toimimisesta.

Myös perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman merkitysrakenne perustuu vastakkainasetteluun. Alussa pannaan vastakkain Eurooppa (erityisesti Pohjois-Eurooppa) sekä Afrikka ja Lähi-Itä, joiden välillä on tekstin mukaan elintasokuilu.

Eurooppaan (tai Pohjois-Eurooppaan) liitetään muun muassa tällaisia merkityksiä:

• hyvä elintaso
• hyvinvointivaltiot
• avokätinen sosiaaliturvajärjestelmä
• ihmisillä tasa-arvo ja ilmaisunvapaus.

Afrikkaan ja Lähi-Itään liitetään tällaisia merkityksiä:

• sodat ja kriisit
• ihmisiä, jotka ovat vailla työmarkkinoilla tarvittavia taitoja tai jotka eivät halua uskonnollisista ja kulttuurisista syistä omaksua intergraation kannalta tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä.

Eurooppa esitetään hyvänä; Afrikka ja Lähi-Itä ongelmallisena ellei suorastaan pahana (taitamattomine ihmisineen, jotka ovat vieläpä haluttomia omaksumaan eurooppalaisia käsityksiä). Hieman myöhemmin tosin Euroopasta sanotaan näin:

• Valtavasta työttömyydestä ja julkisen sektorin rahoituskriisistä   kärsivällä   Euroopalla   ei   ole   varaa   vaikeasti  kotoutuvien   ihmisten massiiviseen  muuttoliikkeeseen.  Maahanmuutto  muuttaa  peruuttamattomasti  kohdemaiden väestörakennetta,  rikkoo  yhteiskunnan  sisäistä  koheesiota,  rasittaa kohtuuttomasti  julkisia palveluita  ja  julkista  taloutta,  johtaa  asuinalueiden  gettoutumiseen,  edistää  uskonnollista radikalismia  ja  sen  lieveilmiöitä  sekä  ruokkii  etnisiä  konflikteja.  Esimerkkeinä  näistä ilmiöistä  voidaan  mainita  useita  Euroopan  suurkaupunkeja  viime  vuosina  riivanneet  etniset mellakat ja lähinnä maahanmuuttajanuorista koostuneet väkivaltaiset jengit.

Massiivisesta maahanmuutosta tehdään tässä ikään kuin itsenäinen olento, uhkakuva, jotain, jota pelätä ja karsastaa, jotain ei-toivottua. Tällä uhkaavalla otuksella sanotaan olevan peruuttamattomia vaikutuksia kohdemaihin. Näitä pohjoisia kohdemaita luonnehditaan muun muassa maininnalla yhteiskunnan sisäisestä koheesiosta. Tässä nojataan olettamukseen, jonka mukaan maahanmuuton kohdemaat eli (pohjois)eurooppalaiset yhteiskunnat ovat väestörakenteeltaan sisäisesti yhtenäisiä. Kun samassa yhteydessä puhutaan etnisistä mellakoista ja gettoutumisesta, vihjataan, että nyt uhattuna oleva sisäinen yhtenäisyys on myös etnistä yhtenäisyyttä.

Taannoin puhuttiin tällaisissa yhteyksissä roduista. Kun nyt on kyse puolueen maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta, tällaiset intertekstuaaliset kytkennät aiempiin teksteihin ja puheisiin ovat tekstien tulkinnassa läsnä, halutaanpa tai ei. Esimerkiksi rotu-käsite elää, vaikka siihen ei enää viitattaisikaan rotu-sanalla; siihen voidaan viitata myös sellaisilla sanoilla kuin kulttuurinen tai etninen ryhmä. Läsnä näissä merkitystenmuodostamisissa ovat toki myös puolueen joidenkin edustajien aiemmat jyrkät puheenvuorot ja monesti julkisuudessa esitetyt väitteet näiden puheenvuorojen rasistisuudesta ja muukalaisvihamielisyydestä.

Yleisemmän tason vastakkainasettelusta siirrytään vähitellen suomalaisten (ja Suomen edun) sekä Suomeen tulijoiden (auliuttamme hyväksikäyttävien muukalaisten) vastakkainasetteluun. Tekstin perusteella maahanmuuttajien ja alkuperäisasukkaiden (veronmaksajien eli tavallisten kansalaisten) välillä on muitakin kuiluja kuin elintasokuilu. Tulijoita nimetään monin eri tavoin, usein kielteisiä merkityksiä painottaen. Esimerkkejä:

• siirtolaiset, ennennäkemätön siirtolaispaine
• maahanmuuttajat, massiivinen muuttoliike
• turvapaikkashoppailu; turvapaikanhakijat 
• turvapaikkajärjestelmän  ja  perheenyhdistämismenettelyn  häikäilemätön käyttö  elintasosiirtolaisuuden  väylänä 
• vaikeasti kotoutuva ihminen
• kalliiksi  tulevien vapaamatkustajien  muutto
• maahanmuuttokatastrofi
• Suomen kannalta haitallista maahanmuuttoa
• kotiseutumatkailu ja jihad-turismi 
• väestöräjähdys
• integroitavat ihmiset
• ei-työperäinen maahanmuutto.

Samalla suomalaiset näytetään ikään kuin itsestään selvästi työtä tekevinä, rehellisinä, lakeja noudattavina, maan tapojen mukaan elävinä kunnon kansalaisina. Suomalaisuus on sisäistä koheesiota.

Ohjelmassa kyllä sanotaan, että Maahanmuuttoa ei pidä nähdä eikä käsitellä kokonaisuutena. Samaan aikaan sitä kuitenkin käsitellään ohjelmassa monin paikoin juuri kokonaisuutena, erityisesti kun on kyse ongelmista. Edellä käsittelemieni vastakkainasettelujen ohella tekstin perusmerkitys on se, että maahanmuutto on ongelma ja se aiheuttaa monia ongelmia, talouteen, kulttuuriin, uskontoon, yhteiskuntaan, koulutukseen, asuinalueisiin yms. liittyviä.

Esimerkiksi tässä kohdassa maahanmuttoa käsitellään kokonaisuutena. Tekstissä ei eritellä, mikä osa mainituista ulkomaalaistaustaisista ihmisistä on minkäkinlaisia maahanmuuttajia tms. Näin luodaan vaikutelmaa, että mainitut numerot viittaavat kaikki ongelmaryhmiin:

• Suomessa asuu tällä hetkellä jo noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä vastaa 5,5 %  osuutta  kokonaisväestöstä.  Vuosittainen  nettomaahanmuutto  on  kymmenessä  vuodessa kohonnut lähes 20 tuhanteen ilman, että politiikka olisi reagoinut tähän millään tavalla. Jos maahanmuuton voimakas kasvutrendi jatkuu entisellään, on selvää, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia  tulevaisuudessa  kotouttaa  tänne  tulevia  ihmisiä  onnistuneella  tavalla  ja samalla takaamaan sosiaalisen rauhan säilymistä maassamme.

Myöhemmin mainitaan, että Suomeen hakeutuu enenevässä määrin ns. spontaaneja turvapaikanhakijoita, mutta tässä kohdassa ei sitten eritellä määriä. Tätä enenevässä määrin -muotoilua tosin käytetään perusteluna sille, että pitää arvioida, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen enää mielekästä.

Huomiota kiinnittää tietysti sekin, että merkittävän suomalaisen eduskuntapuolueen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei suoraan tuomita maahanmuuttajiin kohdistettua rasismia eikä rasistisia väkivallantekoja tai muita rikoksia. Sen sijaan siinä annetaan ymmärtää, että maahanmuutto on kaikkien tämäntapaisten yhteiskunnallisten ongelmien syy. Täällä olevien ei ole ohjelman mukaan tarpeen muuttua mitenkään; jos tänne jotain porukkaa otetaan työtä tekemään, heidän pitää muuttua sellaisiksi, että voimme heidät hyväksyä. Lopulta voimme jopa palkita hyvin integroituneet tulijat kansalaisuudella (Kansalaisuuden oltava palkinto).

Ohjelmassa esitetään myös perussuomalaisten oma tulkinta maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoituksesta:

• Maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoitus on mahdollistaa Suomen kannalta  hyödyllinen  tai  vaikutuksiltaan  neutraali  maahanmuutto  mutta  samaan  aikaan ehkäistä   sellaista   muuttoliikettä,   josta   on   taloudellista   tai   yhteiskunnallista   vahinkoa Suomelle.  

Maahanmuuttopolitiikka on poliittisissa teksteissä ja viranomaiskielessä vakiintunut termi, jolla kuvataan yhtä yhteiskunnallisen toiminnan osa-aluetta. Kyse on maahan muuttamista koskevasta politiikasta. Maahanmuuttopolitiikkaa on linjattu muun muassa hallitusohjelmissa ja erilaisissa hallinnon strategiapapereisessa.

Sisäministeriön mukaan Suomen maahanmuuttopolitiikan pitkäjänteisiä linjauksia määrittää vuonna 2013 julkaistu Suomen maahanmuuttostrategia ja strategian keskeinen viesti on se, että

• Suomeen muuttavat ja asettuvat ihmiset on otettava mukaan rakentamaan maan tulevaisuutta. Heidät tulee nähdä osallisina ja aktiivisina toimijoita, ei vain palvelujen ja toimenpiteiden kohteena. Ministeriön mukaan maahanmuuton lainsäädännön kehitystyö pohjautuu Suomen hallituksen linjaamiin tavoitteisiin, EU:n lainsäädäntöön sekä Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Sopimuksista tärkeimpiä ovat Euroopan ihmisoikeussopimus, kidutuksen vastainen yleissopimus, lapsen oikeuksien sopimus ja Geneven pakolaissopimus.

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma tavoittelee aika tavalla toisenlaista todellisuutta, toisenlaista Suomea. Suhtautuminen maahanmuuttoon ja sen rinnalla monikulttuurisuuteen on lähtökohtaisesti erittäin kielteistä:

• Suomen  on  irrottauduttava  siitä  25  vuotta  jatkuneesta  ajatuksesta,  että  maahanmuutto  ja monikulttuurisuus  sinänsä  olisivat  tarpeellisia  tai  tavoiteltavia  asioita.  Siirtolaisuus  on  yhtävanha  ilmiö  kuin  ihmiskuntakin,  mutta  sitä  on  myös  aina  pyritty  hallitsemaan  hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi.

Tässä on hyvä sanoa vielä pari sanaa tästä tekstilajista: ohjelma on puolueen virallinen kannanotto maahanmuutoksi kutsuttuihin asioihin. Siinä oletettavasti käsitellään puolueen periaatteita ja tavoitteita tässä asiassa. Koska ohjelma on julkaistu eduskuntavaalien alla, siitä luetaan myös puolueen tavoitteita, vaalilupauksiakin. Jos puolue pääsee päättämään näistä asioita vaalien jälkeen hallituksessa, se pyrkii toimimaan ohjelmansa mukaisesti ja saamaan tämän ohjelmansa näkökohtia esimerkiksi hallitusohjelmaan.

Timo Soini on vastikään esittänyt julkisuudessa (Helsingin Sanomat 20.2.2015), että yhteiskunnan ilmapiiri on kiristynyt ja henkinen toleranssi on vähentynyt. Perussuomalaiset ovat Soinin mukaan saaneet eriasteisia uhkauksia ja väkivaltaan viittaavia viestejä. Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa tyyliin ja turvallisuuteen, sanoo Soini haastattelussa. Hänen mukaansa perussuomalaiset ei ole rasistinen puolue eikä sen puheenjohtaja flirttaile rasismin kanssa. 

Uhkailut, väkivalta ja kiristynyt ilmapiiri ovat huolestuttavia piirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa. Minkäänlaiset väkivallanteot yhtäkään poliittista toimijaa kohtaan eivät ole hyväksyttäviä.

Silti on uskallettava sanoa ääneen myös se, minkä moni ehkä jättää sanomatta.  Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman kaltaiset tekstit luovat ja pitävät yllä ihmisryhmiä vastakkainasettelevia ideologisia merkitysrakenteita: me hyvät vs. ne pahat, uhkaavat, toisenlaiset. Syvimmällä merkitystasolla tekstit näyttävät yhtenäisen Suomen (ja Euroopan), jota Vieras Toinen uhkaa.

Tällainen ohjelma on nähdäkseni omiaan kiristämään asenneilmapiiriä. Tekee mieli kysyä Soinilta ja kumppaneilta: Miksi? Miksi? Miksi?

Strateginen hallitusongelma

Nyt puhutaan strategisista hallitusohjelmista. Mistä oikein on kyse? Puhe on alkanut näyttää ja kuulostaa vähintäänkin ongelmalliselta.

Alku ja juuri

Ensin tulee mieleen kreikka. Aivan, sieltä strategia on maailmalle lähtenyt, kuten monet muutkin niistä sanoistamme, joista olemme puhuneet sivistyssanoina. Sanan historia on siinä määrin sotaisa, että sen pulpahtaminen puheisiin juuri tähän maailmanaikaan tuntuu ihan luontevalta. Valitettavasti.

Etymonline

Kielitoimiston sanakirja


Hallitusohjelma tekstilajina

Valtioneuvoston verkkosivuilla ovat luettavissa kaikki Suomen hallitusten ohjelmat. Niitä on 73.

Hallitusohjelmat vuodesta 1917

Saatetekstissä sanotaan näin:

Hallitusohjelma on hallitukseen osallistuvien puolueiden hyväksymä toimintasuunnitelma, jossa sovitaan hallituksen tärkeimmistä tehtäväalueista. Niiden muoto on vaihdellut; alkujaan ne olivat pääministerien kannanottoja ja ohjelmajulistuksia

Ohjelmat on kerätty eri lähteistä - pääministerien haastattelulausunnoista, sanomalehdistä ja valtioneuvoston pöytäkirjoista kuvanlukijalla ja uudelleen kirjoittamalla.

Kun tarkastelee ohjelmia vuosikymmenittäin, huomaa, että tämä tekstilaji on vuosikymmenten saatossa muuttunut rajusti. Alkupään tekstit ovat olleet lyhyitä pääministerien puheita, joita on pidetty valtioneuvoston istunnoissa. Teksteissä on liikuttu hyvin yleisellä tasolla Suomen itsenäisyyden turvaamisessa ja kansallisessa yhtenäisyydessä. Ohjelmana on ollut suomalaisuusprojekti: yhteishengen nostattaminen ja uskon valaminen parempaan tulevaisuuteen. Esimerkiksi Svinhufvud 27.11.1917:

Järjestyksen ja oikeuspohjan palauttaminen täytyy joka tapauksessa olla uuden, vapaan Suomen hallituksen ensimmäisenä tehtävänä, sillä se on välttämätön edellytys, jotta saisimme suuren päämäärämme, itsenäisyytemme, turvatuksi ja karikosta ohjatuksi selville vesille.

Muutos ohjelmateksteissä alkaa näkyä 1940- ja 1950-lukujen taitteessa. Pääministeri Urho Kekkosen hallituksen ohjelma 17.3.1950 enteilee jo uusia tuulia: siinä on aluksi tuttu, sanottakoon: strateginen, osa, jossa mainitaan muun muassa ystävälliset suhteet Neuvostoliittoon. Lyhyen ohjelman loppupuolella kuitenkin luetellaan jo politiikan ja hallinnon eri osa-alueita ja tavoitteita niillä, esimerkiksi: On laadittava useampaa vuotta varten työllisyysohjelma (...)

Hallitusohjelmiin alkaa tulla entistä yksityiskohtaisempaa eri politiikkasektoreiden läpikäyntiä ja entistä yksityiskohtaisempia velvoittavia tavoitteita. Teksti saa myös jäsenneltyä rakennetta. Pääministeri Ahti Karjalaisen hallituksen ohjelma 13.4.1962 on rakennettu väliotsikoiden ja aakkostuksen varaan; siinä edestään A:sta F:ään: A. Yleinen talouspolitiikka (...) Eräitä muita päätöksiä.

Pääministeri Kalevi Sorsan hallituksen ohjelma 4.9.1972 on jo tiukka ja pääosin yksityiskohtainen asialista, jossa käsitellään tarkasti eri hallinnonalat ja luetteloidaan yhteensä 45 toimenpidettä, jotka hallituksen on tarkoitus viedä läpi. Muutos aiempaan on selvä. Niin sanottu toiviopuhe on jäänyt vähemmälle ja konkreettinen tavoitepuhe on vallannut alaa. Toki tavoitepuhe sisältää paljon epämääräistä pyrkimistä ja selvittämistä sekä turvaamista ja parantamista. Tyyli ei kuitenkaan enää ole yhtä lennokas tai ylevä kuin itsenäisyyden alkuaikojen ohjelmissa. Suomalaisuudenrakentamisprojekti on saatu siihen vaiheeseen, että asiat, jotka pitää hoitaa, ovat nyt entistä käytännönläheisempiä ja konkreettisempia.

Vuosien saatossa hallitusohjelmat siis pitenevät, pääosin konkreettistuvat ja jäsentyvät aivan uudella tavalla hallinnonalojen ja politiikkalohkojen varaan. Tyyli muuttuu ylevähköstä toiviopuheesta tavoitteellisuutta korostavaksi asioidenhoitamispuheeksi.

Viimeisin suuri käänne tekstilajin historiassa tuntuu olevan pääministeri Anneli Jäätteenmäen hallituksen ohjelma 17.4.2004. Kun Lipposen hallituksen 1995 ohjelma oli mahtunut pariinkymmeneen liuskaan, Jäätteenmäen hallituksen ohjelma on yli 50-sivuinen teos. Voidaan sanoa, että hallitusohjelmista oli tullut kansineen ja sisällysluettelioneen jäsenneltyjä teoksia, jotka julkaistiin kuin uutuuskirjat. Huippunsa kehitys sai pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen lähes 150-sivuisessa ohjelmassa. Tilanteeseen kiinnitettiin huomiota julkisessa keskustelussa, esimerkiksi Demokraatin pääkirjoituksessa 20.2.2013: Yleinen arvio on, että hallitusohjelmat ovat paisuneet yli äyräiden.

Hallitusohjelmien pituudessa tullut katto vastaan

 
Tekotapa

Ohjelmien pitenemisessä ja monimutkaistumisessa näkyy varmasti myös niiden tekotapojen muuttuminen ja yleinen puolueiden välisten suhteiden muuttuminen. Ohjelmia valmistellaan pitkään ministeriöissä, puoluetoimistoissa ja monissa muissa organisaatioissa ja yhdistyksissä.

Hallitusohjelmiin pyritään saamaan lobbaamalla erityisiä kohtia, jotka sitten velvoittavat hallitusta tietynlaisiin toimenpiteisiin kautensa aikansa. Pyrkijöinä ovat erilaiset etujärjestöt ja muut yhteiskunnassa vaikuttavat toimintaryhmät.

Ohjelmista on vähitellen tullut todellakin toimintaa melko tarkasti ohjaavia tekstejä. Ei olekaan ihme, että on puhuttu siitä, miten ohjakset, tekstit, ovat kiertyneet poliitikon käsien ja kaulankin ympärille. Hallitukset tuntuvat hirttyvän ohjelmiinsa. Nopea reagointi esimerkiksi taloustilanteiden muuttumiseen on tullut vaikeaksi. On alettu kehitellä puolivälitarkasteluja ja muita tekstuaalisia korjausliikkeitä.

Ottiko ohraleipä?

Hallitusohjelmien olemukseen alettiin kiinnittää erityistä huomiota Jyrki Kataisen hallituksessa. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen asetti marraskuussa 2013 osana keskushallinnon uudistushanketta niin sanotun OHRA-hankkeen. Tavoitteena oli

vahvistaa valtioneuvoston strategista ohjausta ja saada valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntö- ja resurssiohjaus yhtenäisemmäksi sekä vahvistaa niitä tukevaa tietopohjaa ja toimeenpanokykyä.

Hankkeen raportti valmistui tammikuussa 2015. Valtioneuvoston viestintäosasto tiedotti asiasta näin:

Kun hallituksen keskeiset tavoitteet ovat selkeät ja prosessit ohjataan tukemaan näiden saavuttamista, saadaan voimavaroja ja voimaa todellisten muutosten aikaansaamiseen. Jotta tässä onnistuttaisiin, tarvitaan hallitukselle strategiaprosessi, jota tuetaan johdonmukaisesti tiedolla. Näin ehdottaa valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian valtion ohjausjärjestelmän kehittämistä selvittänyt yhteishanke (ns. OHRA-hanke). Hallituksen työlistalle nostettaisiin kolmesta viiteen isoa yhteiskunnallista kysymystä, joiden ratkaisemiseen poliittista työtä ja voimavaroja erityisesti kohdennettaisiin. Raportin ehdotukset koskevat seuraavaa hallituskautta. Hankkeen keskeinen ehdotus on uudenlainen hallituksen strategiakokonaisuus. Hallituksen strategia muodostuisi kahdessa vaiheessa: hallitusohjelman laadintavaiheessa ja välittömästi sitä seuraava hallituksen toimintasuunnitelmavaiheessa.

Päätöksistä muutoksiin. Valtion ohjausjärjestelmän kehittäminen – hankkeen raportti ja toimenpidesuositukset

Keskusta, kokoomus ja Sitra aktiivisia

Jo ennen tätä julkistusta esimerkiksi keskustan Juha Sipilä oli vaatinut, että puolueet tuovat esiin tulevassa vaalikamppailussa muutamia keskeisiä strategisia tavoitteitaan. Myös Sitrassa oltiin asiassa aktiivisia. Ensimmäisenä strategisen hallitusohjelmansa kanssa julkisuuteen tuli keskusta, ja keskustan paperissa nähtiin yhteyksiä Sitran kaavailuihin.

Johannes Kotkavirta: Kuin kaksi marjaa – Kopioiko keskusta ohjelmansa Sitran työpaperista? (Iltalehti 30.1.2015)?

Iltalehden Johannes Kotkavirran haastattelema keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen jopa ilmaisee, että Sitra olisi hänen mielestään aivan sopiva hallitusohjelman kirjoittaja! Tosin haastattelusta käy ilmi, että Laanisen mukaan Sitra toistaa keskustan ideoita, ei päinvastoin.

Seuraavaksi oman strategiapaperinsa ja viisi pointtiaan toi julki kokoomus. Siinä huomiota kiinnittää neljän pääkohdan samankaltaisuus verrattuna keskustan viiteen pointtiin. Sekä keskusta että kokoomus visioivat työstä, osaamisesta, hyvinvoinnista ja ekologisuudesta.

http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Keskustan-viisi-tavoitetta

http://www.kokoomus.fi/strateginen-vaaliohjelma/

Puheet päreiksi Yle Puheen Politiikkaradiossa 6.2.2015

Strategiapeliä?

Muut puolueet eivät ole omia pointtejaan julkaisseet. Erityisesti huomiota kiinnittää perussuomalaisten toiminta. He ovat lähteneet vaalikamppailuun omalla ohjelmapaperillaan, joka käsittelee maahanmuuttoa.

Paperin jyrkähkö sävy panee miettimään, pelaako puolue nyt itseään ulos hallituksesta. Kielteinen suhtautuminen maahanmuuttoon ja tämän asian nostaminen ykkösteemaksi voi koitua strategisissa hallitusneuvotteluissa kompastuskiveksi. Jos Soinin leiri pitää näistä strategisista tavoitteistaan kiinni, mahtuuko se hallitukseen minkään muun puolueen kanssa? Onko tämä suorastaan tietoinen strategia? Onhan arvailtu sitäkin, että hallitukseen meno olisi kuolinisku perussuomalaisille ja heidän populistiselle linjalleen.

http://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/

Nyt on kyselty aiheellisesti, miten seuraavan hallituksen ohjelma oikein kirjoitetaan. Kirjoittaako sen Sitra vai kirjoittavatko sen puoleiden käyttämät ajatushautomot tai mainostoimistot?

Jos ja kun tuleva hallitusohjelma on muutaman sivun mittainen strateginen toiviopaperi ja varsinaiset tarkemmat neuvottelut, toimintasuunnitelmaneuvottelut, käydään vasta sitten, kun hallitus on saatu kasaan, kuinka vaikeiksi nämä strategiaa täsmentävät neuvottelut oikein käyvät? Vaikutelma on nyt se, että hallitus varmasti saadaan nopeasti kasaan vaalien voittajapuolueista, todennäköisesti niin, että ykkönen eli keskusta ja kakkonen ovat hallituksen runkona. Pienpuolueiden kannalta näyttää hankalalta: ne on leimattu tällä vaalikaudella päästösten jarruttajiksi.

Mutta miten onnistuvat hallitukseen tulevan kahden tai todennäköisemmin kolmen suurehkon puolueen neuvottelut yksityiskohtaisesta asialistasta ja tuleeko hallituksesta toimintakykyinen? Tämä on täysin arvailujen varassa.

Samalla herää kysymys, millaiseen testiin uusi hallituksenmuodostamismenettely nyt joutuu. Onko tämä todellakin oikea aika ryhtyä tällaiseen riskibisnekseen? En oikein tiedä, mitä ajatella. Selvältä tuntuu, että ainakin keskusta ja kokoomus ovat strategisen hallitusohjelman kannalta. Muiden puoleiden kanta on jäänyt minulle epäselväksi.

Kyse on tietysti myös siitä, mitä äänestäjille kerrotaan ennen vaaleja. Startegiset ehdotukset hallitusohjelmaksi eivät riitä tyydyttämään valveutuneen äänestäjän tiedonjanoa. Lyökää leikkauslistanne pöytään, puolueet! Sellaisia joudutte kuitenkin viimeistään hallitusvastuussa laatimaan. Tästä ovat kai useimmat asiantuntijat yksimielisiä.

Todellakin hallitusohjelma?

Keskusta ja kokoomus ovat siis esittäneet omat strategiapaperinsa. Huomio on kiinnittynyt puolueiden näissä yhteyksissä mielellään käyttämään sanaan hallitusohjelma.

Sillähän ovelasti tehdään itsestään selväksi ajatusta, että mainittu puolue on tosiaankin tekemässä hallitusohjelmaa, siis on mukana hallituksessa. Vastaavaa oveluttaa oli aikanaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjassa, jossa käytettiin iskulauseketta Työväen presidentti. Sanasta työväen kohistiin paljon; samalla pidettiin ikään kuin luonollisena, että Niinistöön voidaan liittää sana presidentti. Oivallista luonnollistamista ja aivopesua!

Mutta: Strateginen hallitusohjelma ei ole varsinainen hallitusohjelma siinä mielessä kuin hallitusohjelmat on ymmärretty sanotaanko 1950- ja 1960-luvulta lähtien. Pikemminkin kyse on visiosta, toivio- ja haavepaperista. Varsinainen yksityiskohtaisempi vääntö ja ohjelmatyö alkaa, kun hallitus on muodotettu. Strategisen ohjelman lisäksi on laadittava toimintaohjelma, ja toimintaohjelma väistämättä tulee sisältämään arvoperusteisia arvioita siitä, mistä rahaa kerätään ja mihin sitä sijoitetaan, mihin taas ei. Leikkauslistojakin siis.

Strateginen hallitusohjelma näyttää pahimmillaan äänestäjien sumutukselta ja hölynpölyltä: hämärältä, hämäävältä tekstihässäkältä. Me kansalaiset vaadimme enemmän!

Sekin vielä, että strateginen hallitusohjelma ei tietenkään ole uusi keksintö. Samalla tavalla kuin keskusteluissa nostetaan esiin aina välillä vanhoja sanoja (kuten suomettuminen, konsensus ja yhteiskuntasopimus), poliittisessa toiminnassa laajemminkin palataan välillä alkuruutuun. Näin on käymässä nytkin: jo itsenäisyyden alkuajan hallitusohjelmat olivat mitä suurimmassa määrin strategisia hallitusohjelmia.

Mitähän tästä paluusta menneisyyteen ptäisi ajatella? Onko taas aika aloittaa voimallinen suomalaisuudenrakentamisprojekti? Onko itsenäisyytemme uhattuna? Millaista yhteiskuntasopimusta nyt tavoitellaan?