Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma

Perussuomalaiset julkaisivat jokin aika sitten maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa. Olen lukenut sitä ja esitän alla joitakin kohtia analyysistani.

Ohjelmaa on syytetty muun muassa valheelliseksi, perustuslain vastaiseksi ja rasistiseksi. Kaikki nämä ovat tulkinnanvaraisia asioita, joista on mahdoton esittää yhtä totuutta.

Analyysini perusteella on kuitenkin selvää, että mainituista arvioista on ainakin syytä keskustella lisää, varsinkin kun näyttää siltä, että maahanmuutosta ja samalla ehkä rasismista tehdään taas yhtä tulevien eduskuntavaalien keskeisistä teemoista. Rasismissa on pohjimmiltaan kyse meistä ja muista, hyvästä ja pahasta. Mustavalkoisesta vastakkainasettelusta. Stereotypioiden ja muiden ennakkoluulojen vahvistamisesta ja niiden mukaan toimimisesta.

Myös perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman merkitysrakenne perustuu vastakkainasetteluun. Alussa pannaan vastakkain Eurooppa (erityisesti Pohjois-Eurooppa) sekä Afrikka ja Lähi-Itä, joiden välillä on tekstin mukaan elintasokuilu.

Eurooppaan (tai Pohjois-Eurooppaan) liitetään muun muassa tällaisia merkityksiä:

• hyvä elintaso
• hyvinvointivaltiot
• avokätinen sosiaaliturvajärjestelmä
• ihmisillä tasa-arvo ja ilmaisunvapaus.

Afrikkaan ja Lähi-Itään liitetään tällaisia merkityksiä:

• sodat ja kriisit
• ihmisiä, jotka ovat vailla työmarkkinoilla tarvittavia taitoja tai jotka eivät halua uskonnollisista ja kulttuurisista syistä omaksua intergraation kannalta tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä.

Eurooppa esitetään hyvänä; Afrikka ja Lähi-Itä ongelmallisena ellei suorastaan pahana (taitamattomine ihmisineen, jotka ovat vieläpä haluttomia omaksumaan eurooppalaisia käsityksiä). Hieman myöhemmin tosin Euroopasta sanotaan näin:

• Valtavasta työttömyydestä ja julkisen sektorin rahoituskriisistä   kärsivällä   Euroopalla   ei   ole   varaa   vaikeasti  kotoutuvien   ihmisten massiiviseen  muuttoliikkeeseen.  Maahanmuutto  muuttaa  peruuttamattomasti  kohdemaiden väestörakennetta,  rikkoo  yhteiskunnan  sisäistä  koheesiota,  rasittaa kohtuuttomasti  julkisia palveluita  ja  julkista  taloutta,  johtaa  asuinalueiden  gettoutumiseen,  edistää  uskonnollista radikalismia  ja  sen  lieveilmiöitä  sekä  ruokkii  etnisiä  konflikteja.  Esimerkkeinä  näistä ilmiöistä  voidaan  mainita  useita  Euroopan  suurkaupunkeja  viime  vuosina  riivanneet  etniset mellakat ja lähinnä maahanmuuttajanuorista koostuneet väkivaltaiset jengit.

Massiivisesta maahanmuutosta tehdään tässä ikään kuin itsenäinen olento, uhkakuva, jotain, jota pelätä ja karsastaa, jotain ei-toivottua. Tällä uhkaavalla otuksella sanotaan olevan peruuttamattomia vaikutuksia kohdemaihin. Näitä pohjoisia kohdemaita luonnehditaan muun muassa maininnalla yhteiskunnan sisäisestä koheesiosta. Tässä nojataan olettamukseen, jonka mukaan maahanmuuton kohdemaat eli (pohjois)eurooppalaiset yhteiskunnat ovat väestörakenteeltaan sisäisesti yhtenäisiä. Kun samassa yhteydessä puhutaan etnisistä mellakoista ja gettoutumisesta, vihjataan, että nyt uhattuna oleva sisäinen yhtenäisyys on myös etnistä yhtenäisyyttä.

Taannoin puhuttiin tällaisissa yhteyksissä roduista. Kun nyt on kyse puolueen maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta, tällaiset intertekstuaaliset kytkennät aiempiin teksteihin ja puheisiin ovat tekstien tulkinnassa läsnä, halutaanpa tai ei. Esimerkiksi rotu-käsite elää, vaikka siihen ei enää viitattaisikaan rotu-sanalla; siihen voidaan viitata myös sellaisilla sanoilla kuin kulttuurinen tai etninen ryhmä. Läsnä näissä merkitystenmuodostamisissa ovat toki myös puolueen joidenkin edustajien aiemmat jyrkät puheenvuorot ja monesti julkisuudessa esitetyt väitteet näiden puheenvuorojen rasistisuudesta ja muukalaisvihamielisyydestä.

Yleisemmän tason vastakkainasettelusta siirrytään vähitellen suomalaisten (ja Suomen edun) sekä Suomeen tulijoiden (auliuttamme hyväksikäyttävien muukalaisten) vastakkainasetteluun. Tekstin perusteella maahanmuuttajien ja alkuperäisasukkaiden (veronmaksajien eli tavallisten kansalaisten) välillä on muitakin kuiluja kuin elintasokuilu. Tulijoita nimetään monin eri tavoin, usein kielteisiä merkityksiä painottaen. Esimerkkejä:

• siirtolaiset, ennennäkemätön siirtolaispaine
• maahanmuuttajat, massiivinen muuttoliike
• turvapaikkashoppailu; turvapaikanhakijat 
• turvapaikkajärjestelmän  ja  perheenyhdistämismenettelyn  häikäilemätön käyttö  elintasosiirtolaisuuden  väylänä 
• vaikeasti kotoutuva ihminen
• kalliiksi  tulevien vapaamatkustajien  muutto
• maahanmuuttokatastrofi
• Suomen kannalta haitallista maahanmuuttoa
• kotiseutumatkailu ja jihad-turismi 
• väestöräjähdys
• integroitavat ihmiset
• ei-työperäinen maahanmuutto.

Samalla suomalaiset näytetään ikään kuin itsestään selvästi työtä tekevinä, rehellisinä, lakeja noudattavina, maan tapojen mukaan elävinä kunnon kansalaisina. Suomalaisuus on sisäistä koheesiota.

Ohjelmassa kyllä sanotaan, että Maahanmuuttoa ei pidä nähdä eikä käsitellä kokonaisuutena. Samaan aikaan sitä kuitenkin käsitellään ohjelmassa monin paikoin juuri kokonaisuutena, erityisesti kun on kyse ongelmista. Edellä käsittelemieni vastakkainasettelujen ohella tekstin perusmerkitys on se, että maahanmuutto on ongelma ja se aiheuttaa monia ongelmia, talouteen, kulttuuriin, uskontoon, yhteiskuntaan, koulutukseen, asuinalueisiin yms. liittyviä.

Esimerkiksi tässä kohdassa maahanmuttoa käsitellään kokonaisuutena. Tekstissä ei eritellä, mikä osa mainituista ulkomaalaistaustaisista ihmisistä on minkäkinlaisia maahanmuuttajia tms. Näin luodaan vaikutelmaa, että mainitut numerot viittaavat kaikki ongelmaryhmiin:

• Suomessa asuu tällä hetkellä jo noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä vastaa 5,5 %  osuutta  kokonaisväestöstä.  Vuosittainen  nettomaahanmuutto  on  kymmenessä  vuodessa kohonnut lähes 20 tuhanteen ilman, että politiikka olisi reagoinut tähän millään tavalla. Jos maahanmuuton voimakas kasvutrendi jatkuu entisellään, on selvää, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia  tulevaisuudessa  kotouttaa  tänne  tulevia  ihmisiä  onnistuneella  tavalla  ja samalla takaamaan sosiaalisen rauhan säilymistä maassamme.

Myöhemmin mainitaan, että Suomeen hakeutuu enenevässä määrin ns. spontaaneja turvapaikanhakijoita, mutta tässä kohdassa ei sitten eritellä määriä. Tätä enenevässä määrin -muotoilua tosin käytetään perusteluna sille, että pitää arvioida, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen enää mielekästä.

Huomiota kiinnittää tietysti sekin, että merkittävän suomalaisen eduskuntapuolueen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei suoraan tuomita maahanmuuttajiin kohdistettua rasismia eikä rasistisia väkivallantekoja tai muita rikoksia. Sen sijaan siinä annetaan ymmärtää, että maahanmuutto on kaikkien tämäntapaisten yhteiskunnallisten ongelmien syy. Täällä olevien ei ole ohjelman mukaan tarpeen muuttua mitenkään; jos tänne jotain porukkaa otetaan työtä tekemään, heidän pitää muuttua sellaisiksi, että voimme heidät hyväksyä. Lopulta voimme jopa palkita hyvin integroituneet tulijat kansalaisuudella (Kansalaisuuden oltava palkinto).

Ohjelmassa esitetään myös perussuomalaisten oma tulkinta maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoituksesta:

• Maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoitus on mahdollistaa Suomen kannalta  hyödyllinen  tai  vaikutuksiltaan  neutraali  maahanmuutto  mutta  samaan  aikaan ehkäistä   sellaista   muuttoliikettä,   josta   on   taloudellista   tai   yhteiskunnallista   vahinkoa Suomelle.  

Maahanmuuttopolitiikka on poliittisissa teksteissä ja viranomaiskielessä vakiintunut termi, jolla kuvataan yhtä yhteiskunnallisen toiminnan osa-aluetta. Kyse on maahan muuttamista koskevasta politiikasta. Maahanmuuttopolitiikkaa on linjattu muun muassa hallitusohjelmissa ja erilaisissa hallinnon strategiapapereisessa.

Sisäministeriön mukaan Suomen maahanmuuttopolitiikan pitkäjänteisiä linjauksia määrittää vuonna 2013 julkaistu Suomen maahanmuuttostrategia ja strategian keskeinen viesti on se, että

• Suomeen muuttavat ja asettuvat ihmiset on otettava mukaan rakentamaan maan tulevaisuutta. Heidät tulee nähdä osallisina ja aktiivisina toimijoita, ei vain palvelujen ja toimenpiteiden kohteena. Ministeriön mukaan maahanmuuton lainsäädännön kehitystyö pohjautuu Suomen hallituksen linjaamiin tavoitteisiin, EU:n lainsäädäntöön sekä Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Sopimuksista tärkeimpiä ovat Euroopan ihmisoikeussopimus, kidutuksen vastainen yleissopimus, lapsen oikeuksien sopimus ja Geneven pakolaissopimus.

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma tavoittelee aika tavalla toisenlaista todellisuutta, toisenlaista Suomea. Suhtautuminen maahanmuuttoon ja sen rinnalla monikulttuurisuuteen on lähtökohtaisesti erittäin kielteistä:

• Suomen  on  irrottauduttava  siitä  25  vuotta  jatkuneesta  ajatuksesta,  että  maahanmuutto  ja monikulttuurisuus  sinänsä  olisivat  tarpeellisia  tai  tavoiteltavia  asioita.  Siirtolaisuus  on  yhtävanha  ilmiö  kuin  ihmiskuntakin,  mutta  sitä  on  myös  aina  pyritty  hallitsemaan  hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi.

Tässä on hyvä sanoa vielä pari sanaa tästä tekstilajista: ohjelma on puolueen virallinen kannanotto maahanmuutoksi kutsuttuihin asioihin. Siinä oletettavasti käsitellään puolueen periaatteita ja tavoitteita tässä asiassa. Koska ohjelma on julkaistu eduskuntavaalien alla, siitä luetaan myös puolueen tavoitteita, vaalilupauksiakin. Jos puolue pääsee päättämään näistä asioita vaalien jälkeen hallituksessa, se pyrkii toimimaan ohjelmansa mukaisesti ja saamaan tämän ohjelmansa näkökohtia esimerkiksi hallitusohjelmaan.

Timo Soini on vastikään esittänyt julkisuudessa (Helsingin Sanomat 20.2.2015), että yhteiskunnan ilmapiiri on kiristynyt ja henkinen toleranssi on vähentynyt. Perussuomalaiset ovat Soinin mukaan saaneet eriasteisia uhkauksia ja väkivaltaan viittaavia viestejä. Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa tyyliin ja turvallisuuteen, sanoo Soini haastattelussa. Hänen mukaansa perussuomalaiset ei ole rasistinen puolue eikä sen puheenjohtaja flirttaile rasismin kanssa. 

Uhkailut, väkivalta ja kiristynyt ilmapiiri ovat huolestuttavia piirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa. Minkäänlaiset väkivallanteot yhtäkään poliittista toimijaa kohtaan eivät ole hyväksyttäviä.

Silti on uskallettava sanoa ääneen myös se, minkä moni ehkä jättää sanomatta.  Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman kaltaiset tekstit luovat ja pitävät yllä ihmisryhmiä vastakkainasettelevia ideologisia merkitysrakenteita: me hyvät vs. ne pahat, uhkaavat, toisenlaiset. Syvimmällä merkitystasolla tekstit näyttävät yhtenäisen Suomen (ja Euroopan), jota Vieras Toinen uhkaa.

Tällainen ohjelma on nähdäkseni omiaan kiristämään asenneilmapiiriä. Tekee mieli kysyä Soinilta ja kumppaneilta: Miksi? Miksi? Miksi?