Olen tutkinut sanomalehtiä niin 1990-luvulla kuin 2000-luvullakin. Aloitin pääkirjoituksista ja jatkoin uutisiin. Menetelmäni on ollut kriittinen tekstianalyysi: kriittinen erityisesti siinä mielessä, että olen pyrkinyt avaamaan niitä kielellisiä valintoja, joita tekstintekijä on tehnyt.
Erityisesti huomioni on kiinnittynyt usein luonnollistumiin: asioihin, joita teksteissä tarjoillaan ikään kuin itsestäänselvyyksinä, selviöinä. Monesti nämä selviöt vaikuttavat jotenkin viattomilta: asioista puhutaan, niin kuin tavaksi on tullut, ja niistä oletetaan tiettyjä seikkoja. Toisinaan kyse on pikemminkin tietoisesta luonnollistamisesta kuin luonnollistumisesta. Teksteissä ikään kuin halutaankin esittää joitakin asioita ja niihin liittyviä merkityksiä selviöinä, vaikka ne voivat olla mitä suurimmassa määrin kiistanalaisia.
Pääkirjoituksen otsikko
Otetaan pieni esimerkki. Helsingin Sanomien pääkirjoituksen otsikko (31.1.2015):
- Neljän suuren tyylit alkavat erottua
Ensinnäkin testissä viitataan mielipidemittauksiin, ei esimerkiksi vaalitulokseen. Onko meillä oikeastaan gallupien perusteella vain yksi suuri puolue eli keskusta ja kolme suurehkoa tai keskikokoista puoluetta? Keskusten gallup-kaula kolmeen seuraavaan on kuitenkin huikea. Entä pitäisikö seuravan kokoluokan puolueet vihreät ja vasemmistoliitto ottaa näihin kaavailuihin mukaan? Millaiseen suuren määritelmään tässä viitataan?
En ryhdy arvailemaan, kuinka tietoista ja tarkoituksellista tuollaisen selviön esittäminen pääkirjoituksessa on. Todennäköisesti siinä vain toistetaan itsestään selväksi tullutta ajatusta neljästä suuresta puolueesta, vaikka esimerkiksi perussuomalaisten suuruudesta ei voi vielä tietää, vakiintuuko se vuosien saatossa samalla tavalla kuin kolmen muun. Ainakin perussuomalaisia tämä siis todennäköisesti hivelee.
Otsikossa esitetään selviönä myös se, että neljällä suurella on tietynlaisia tyylejä. Tätä tekstissä käydään läpi lähinnä puheenjohtajien yksittäisen esiintymisen perusteella. Otsikko esittää ikään kuin kiistattomina faktoina, että neljän suuren tyylit alkavat erottua. Lauseen informaatiorakenteen näkökulmasta temppu tehdään seuraavasti: lauseke Neljän suuret tyylit esitetään otsikon alussa ennen predikaattiverbiä ikään kuin lauseen lähtökohtana ja kaikille tuttuna tietona. Loppuosa alkavat erottua on uusi tieto, joka tuosta oletetusta tutusta tiedosta annetaan. Tämä on tapa, jolla ihminen hahmottaa informaation rakentumista lauseissa ja teksteissä.
Ostoskoriuutinen
Mielipidekirjoitusgenreen selviöiden esittäminen ikään kuin kuuluu. Niissähän halutaan vakuuttaa lukija joistakin asioista. Paras vakuuttamisen keino on esittää ne kuvatulla tavalla itsestään selvinä tuttuina tietoina. Toki on niinkin, että monissa muissakaan tekstilajeissa kaikkea ei lähdetä purkamaan palasiksi. Kirjoitanhan minäkin tuossa edellä mielipidekirjoitusgenrestä, ikään kuin se olisi kaikille tuttu, kiistaton ja suorastaan itsestään selvä totuus. (Vaikka onkin kiistanalainen; genre heterogeeninen ja alati muuttuva yms.)
Uutisteksteiltä, toisin kuin mielipideteksteiltä, edellytetään usein pidättäytymistä subjektiivisista kannanotoista, kritiikittömistä olettamuksista ja erityisesti mielipiteiden esittämisestä ikään kuin faktoina. Pitkä sanomalehtienlukijan ja -tutkijankin urani aikana olen kuitenkin huomannut, että monet asiat ovat muuttuneet ja muuttumassa. Uutiset on varsin sekalainen joukko tekstejä, ja osa niistä luonnollistaa niin sanottuja totuuksia jopa mielipidekirjoituksia härskimmin.
Erityisesti uutisten otsikot ovat tässä mielessä kiinnostavia. Katsotaanpa tästäkin esimerkki. Helsingin Sanomissa otsikoitiin 31.1.2015 kolmossivulla näin:
- Luomu ja rahka myyvät kantakaupungissa (pääotsikko)
- Keskustassa ostetaan enemmän kasviksia, lähiöissä kuluu olutta ja jauhelihaa (alaotsikko)
- Alueiden erot näkyvät myös ostoskoreissa (pääotsikko)
- HS vertasi pääkaupunkiseudun lähikauppojen suosituimpia tuotetteita. Keskustassa menee enemmän kasviksia, lähiöissä jauhelihaa ja olutta. (alaotsikko)
Jutun pointti on, että alueiden välillä on eroja. Itse tekstikin osoittaa, että joitakin eroja tässä lehden tekemässä ”selvityksessä” todella on havaittu. Juttuihin liitetyssä tietolaatikossa huomautetaan, että tarkat myyntiluvut ovat ”yrityssalaisuuksia”. Lukijan on siis luotettava toimittajan sanoihin.
Mutta onko niihin luottamista? Erityisesti otsikkotason vastakkainasettelu ja yleistykset tuntuvat liioittelulta. Otsikkoon ei ole kelvannut esimerkiksi jutussa haastatellun asiantuntijan arvio:
- ”Vaikka eroja on, perusarki näyttää kuitenkin hyvin samanlaiselta. Tätä havaintoa haluaisin korostaa.”
Syystä tai toisesta lehti ei kuitenkaan halua korostaa tätä selvityksessä esiin tullutta tulosta. Ilmeisesti otsikko ”Keskustassa ja lähiöissä samantapaiset ostoskorit” ei olisi ollut kovin myyvä. Toimittaja ei myöskään lähde pohtimaan esimerkiksi sitä, että moni lähiöstä keskustaan töihin tuleva käy keskustan kaupoissa ostamassa juuri niitä salaatteja esimerkiksi lounasevääksi. Harvemmin silloin kaljaostoksilla käydään. Lähi(ö)kaupasta sitten käydään hakemassa perheelle jauhelihakastikkeen aineksia ja itselle saunaoluet.
Myyvät tekstit
Tällaiset pohdinnat saattaisivat nakertaa koko jutun pohjaa. Tai sitten se pitäisi kirjoittaa monimutkaisemmin, pitemmin ja varauksellisemmin. Sellainen ei nyt käy. Toimittaja ei pysty myymään sellaista spekuloivaa juttua edes omalle esihenkilölleen.
Myymisestähän tässä taitaa olla kyse. Uutisjournalismin suurin mullistus liittyy uutiskilpailuun ja laajemmin mediassa menossa olevaan huomiomittelöön. Erityisesti lööppi- ja otsikkotasolla asiat täytyy esittää kärjistäen, yleistän, mustavalkoistaen, mielellään vastakkainasetellen. Vaikka sitten kriittisyydestä ja siitä paljon puhutusta totuudestakin tinkien. Todennäköisesti on käynyt niinkin, lööppikieli on alkanut vaikuttaa myös varsinaisten journalististen tuotosten eli uutisten kieleen, ainakin otsikoihin ja ingresseihin.
Otsikoinnin perusteella lukija kiinnostuu tai ei kiinnostu jutusta. Mutta entä sitten, kun lukija kiinnostuu, lukee jutun ja pettyy? Jopa tuohtuu? Ehkä mediataloissa oletetaan, että ihmiset ovat jo tottuneet tähän. On siis luonnollistunut ajatus siitä, että uutisotsikot voivat olla puutaheinää. Toisaalla kyllä puhutaan kriittisestä lukutaidosta; pitäisikö puhua myös kriittisestä kirjoittamistaidosta?
Toinenkin ongelma tässä on. Pitkistäkin tekstistä leviävät somessa ja vaikkapa työpaikan kahvipöydissä usein vain yleistykset, juuri ne otsikoiden luonnollistumat. Totta tai ei, vääriä ennakkoluuloja vahvistaen tai ei. Hälläväliä!
Puhelin on edelleen rikki. Matkan varrella merkitykset muuttuvat. Pian kaikki varmaan ovat hyvinkin tietäväisiä siitä, että Helsingin lähiöissä luuserit vetävät vain sikanautaa ja keppanaa. Ja että keskustan sivistyneistö elää avokadoluomurahkalla.
