Niinistö ja itsestään syntyvät ongelmat

Sauli Niinistö otti uudenvuodenpuheessaan 2016 kantaa turvapaikanhakijakeskusteluun. Ensin hän puhui pakolaisista valtavana väenmääränä sekä siitä, miten maailmasta tulijoita olisi määrätön määrä ja kykymme kantaa huolta heistä rajallinen. Hän yhtyi Ruotsin pääministerin arvioon: olemme olleet naiiveja. Vain suurimmassa hädässä olevia voimme auttaa, vähän pienempää hätää kärsiville ei apua anneta.

Kuvaus painotti määriä (jotka esitettiin itsestään selvästi suurina), suomalaisten naiiviutta ja tilanteen vaikeutta suomalaisten näkökulmasta, ei niinkään tulijoiden hädän näkökulmasta. Tämän jälkeen Niinistö siirtyikin Suomeen:

Meilläkin on syntynyt ongelmia. Olen itse vanhan opin juristi, silloisen lain mukaan polttopullo rakennukseen, jossa saattoi olla ihmisiä, oli nimikkeeltään murhapoltto ja sitä se on minulle vieläkin. Raskas rikos. Niin kuin on pakolaisiin kohdistuva vaino tai vihan lietsonta. Liian paljon sellaista on tapahtunut.

Yhtäältä hän puhuu polttopulloiskuihin ja muuhun vainoon viitaten raskaasta rikoksesta. Toisaalta hän ei puhu vainoajista eikä rikollisista suoraan. Ongelmia on syntynyt kuin itsestään. Polttopulloiskuja, vainoa ja vihan lietsontaa on tapahtunut. Kuin ilman ihmisten tahtoa tai tarkoituksia?

Olisi tämän varmaan kirkkaamminkin voinut sanoa? Ehkä olisi jopa voinut selväsanaisesti osoittaa, että tällainen peli ei Suomessa vetele? Että rasismia, vihapuhetta ja muita vihatekoja ei suvaita?

Ei yhtään suoraa moitteen tai kehoituksen sanaa näille vainoajille ja vihaajille. Ei. Sen sijaan heti perään puhetta tulijoista. Eikä tämä puhe enää kerro itsestään tapahtumisesta tai syntymisestä:

Kaikki tulijatkaan eivät ole hyvin aikein. Joillakin on terrorismitaustaa ja jotkut tekevät muuta pahaa. Muutaman harvan taustat ja teot luovat aiheetonta epäluuloa kaikkia maahantulijoita kohtaan.

Huomio kiinnitetään siis niihin harvoihin tulijoihin, jotka tekevät pahaa. Entä muut tulijat, suurin osa tulijoista? Mitä heistä voisi sanoa? Jatkossa kaikki pahantekijät ovatkin puhujalla nipussa, ja viranomaisen kannalta katsottuna samanarvoisia:

On pahantekijä sitten kantasuomalainen tai maahantulija, on viranomaisten kerrottava avoimesti teoista ja niiden seurauksista.  Se hillitsee tunnekuohuja ja leikkaa siivet rajuimmilta huhuilta.

Viranomainen näyttäytyy tässä kohdassa tekojen raportoijana. Eikö viranomainen voi muuta tehdä, kuin kertoa, mitä on tapahtunut? Eikö pitäisi lujasti puuttua asioihin? Eikö viranomainen esimerkiksi ole toimija, joka estää laittomuuksia tapahtumasta?

Seuraa puhetta ääri-ilmiöistä, ja kuulijoita rauhoitellaan. Nyt kyse on puhujan uskomuksesta, ei toivosta eikä varsinkaan tiedosta:

Ääri-ilmiöt ovat huolestuttaneet meitä. Uskon kuitenkin vakaasti, että suomalaiset eivät joukolla tunne vetoa ääriajatteluun.

Entäpä jos puhujan usko onkin perusteeton? Pitäisikö tätä vetoa ääriajatteluun käsitellä jotenkin? Pitäisikö sen seurauksiin varautua? Mitä mieltä on presidentti? Kuinka paljon vihapuhetta ja muita vihatekoja vielä tarvitaan, että voitaisiin alkaa puhua joukkoilmiöstä?

Osion lopuksi maahanmuutto näytetään Suomen ongelmana ja haasteena, josta voidaan selvitä. Vielä muistutetaan Niinistön lempilapsesta, maan tavasta. Tulijoille sälytetään tuttuun tapaan velvollisuus noudattaa sitä.

Viittaan vielä vanhaan sanontaan, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, nimittäin – maassa maan tavalla. Maahanmuutto ei koskaan voi tarkoittaa sitä, että keskeiset arvomme, demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet, kyseenalaistetaan.

Tietenkin tämän voisi tulkita hyväntahtoisesti niinkin, että tässä presidentti ojentaa myös vainojia, meitä kantasuomalaisia, rasisteja ja muita. Mutta eiköhän vain tämä ole suunnattu, kuten tavallista, tulijoille opiksi ja ojennukseksi.

Menepä suomalaisia neuvomaan! Meillehän vain... tapahtuu asioita.